Sisko MäättäOulu
Osaaminen
taidemaalari
muotoilu, käsityö/muu
Oma kuvaus
Olen tunneihminen, rakastan luontoa ja tunnen myös näkymättömän maailman läsnäolon. Luonnosta ammennan voimaa ja energiaa sekä inspiroidun. Minua kiehtoo kaikki vanhat tarinat keijukaisista, maahisista ja menninkäisistä. Työskentelen eri tunnetilojen lävitse, jolloin näen maailman eri värisuodattimien kautta. Näkymättömyys ilmestyy joskus myös näkyväksi töissäni itseni siihen vaikuttamatta.
Olen maalannut vesi-, peite-, öljy- ja akryyliväreillä sekä tehnyt joitakin tussi-, tekstiili- ja huovutustöitä. Nykyään maalaan pääasiassa akryyliväreillä.
Kaikenlaiset käsityöt ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Vuosien varrella on syntynyt myös satoja onnittelu- ja joulukortteja.
Olen saanut innostuksen taiteen tekemiseen syntymälahjana, jonka lisäksi olen lukenut taidealan kirjallisuutta ja osallistunut taidekursseille (kuten öljyväri, vesiväri, keramiikka, huovutus). Maalaustekniikkaa minulle opetti oululainen taiteilija Tauno Ohenoja.
Toimiessani IT -alalla erikoissuunnittelijana intoni taiteeseen säilyi, vaikka aikaa taiteen tekemiseen oli vähemmän. Eläkkeelle jäätyäni sain vihdoin mahdollisuuden toimia kokopäiväisenä taiteilijana.
Syystuuli
400,00 €
katso tai osta
Keijut ilmestyy
400,00 €
katso tai osta
Jotain sulaa
250,00 €
katso tai osta
Tarkkailen
250,00 €
katso tai osta
Punaiset kukat
700,00 €
katso tai osta
Siluetti
700,00 €
katso tai osta
Juhannusaikaa
700,00 €
katso tai osta
