Käyttömaksut nousivat alv-korotuksen yhteydessä
Arvonlisävero Suomessa nousi 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024. Veronnousun yhteydessä korotimme hintoja. Hinnannousu on suurempi kuin alv:n muutos. Kyseessä on ensimmäinen hinnankorotus sivuston yli kymmenvuotisen olemassaolon aikana, ja hinnat ovat kilpailukykyiset myös korotuksen jälkeen. Hintamuutos on pienempi kuin kuluttajahintaindeksin nousu samalla ajanjaksolla. Uudet hinnat ovat näkyvissä sivulla: https://taidesivut.net/hyodyt
Krist Sergeevan taidenäyttely KOSKETUS Turussa 18.8.2024 saakka
Krist Sergeeva järjestää taidenäyttelyn KOSKETUS Turussa Brinkhallin kartanon pakarituvassa 30.7.-18.8.2024. Tarkemmat tiedot sijainnista, aukiolosta ja muusta aiheeseen liittyvästä löydät KOSKETUS-näyttelyn sivulta.
Osassa kesän laskuista viivästyksiä lähettämisessä
Tilasitko kesäkuulle laskun, jota ei vielä näy? Ei hätää, meillä on jonkin verran viivettä laskujen lähettämisessä. Kesä-heinäkuun taitteessa lähetetään suurin osa. Taidesivut.net toivottaa hyvää juhannusta!
Elokuva-, TV- ja videokulttuurin tekijöiden suomalainen työkalupakki
Valossan videoanalyysituotteesta olemme kirjoittaneet ennenkin, mutta vuonna 2024 Valossa on julkaissut uuden verkkopalvelun, jolle Suomen audiovisuaalisen kulttuurin luojilla on käyttöä.
Litterointi, tekstitys ja kuvailutulkkaus AI-pohjaisesti video- ja audiosisällölle säästää aikaa ja vaivaa TV-ohjelmien, videoiden, ääniohjelmien ja elokuvien tuotannossa. Kun kone tekee raskaan massatyön automaattisesti, voivat ammattilaiset tuotantotiimeissä keskittyä luoviin ratkaisuihin ja tarvittaessa tulosten paranteluun. Tekoäly osaa tulkita niin ääntä kuin kuvaakin, joten automaattinen visuaalisen videosisällön kuvailu tekstimuodossa, aikakoodien kera, on yhdistetty palveluun helpottamaan tiimien työtä.
Videon tai audion sisältämä puhe voi olla mm. suomenkielistä, ruotsinkielistä tai englanninkielistä: järjestelmän hallitsemien kielten lukumäärä mitataan tällä hetkellä kymmenissä.
Sähköposti sanoo "ei voida toimittaa"? Lue tämä
Viime aikoina (tammikuun lopulta 2024 alkaen) on ilmennyt sähköposteihin liittyvä ongelma. Kun yrität lähettää ylläpitäjille sähköpostia, usein sähköpostiohjelma ilmoittaa, että viestiä ei voitu toimittaa. Kuitenkin viestejä on tullut meille perille, usein moninkertaisina, koska ihmiset tietysti lähettävät samaa viestiä uudelleen virheen jälkeen. Ongelmaa selvitellään. Joka tapauksessa näyttää siltä, että sähköpostiviestit tulevat meille perille oudosta virheilmoituksesta huolimatta, ainakin osan ajasta.
Tekninen vikatilanne korjattu
Sivustolla oli illalla 22.1.2024 ja aamulla 23.1.2024 tekninen vikatilanne, jonka vuoksi sivusto oli poissa käytöstä. Ongelmat liittyivät muutoksiin, joista olimme ennakkotiedottaneet muutamia päiviä sitten uutisella "Teknisten häiriöiden mahdollisuus tammi-helmikuussa".
Pienempiä häiriöitä saattaa vielä esiintyä sivuston toiminnassa. Jos huomaat jonkin häiriön, otathan yhteyttä ylläpitoon. Pahoittelemme teknisistä vikatilanteista aiheutunutta harmia käyttäjillemme!
NAAVA illustration avattu, avajaisale 28.1.2024 asti
Taiteilija Aino-Sinikka Ervastin NAAVA illustration -verkkokaupassa on 28.1.2024 asti voimassa avajaisalennus -20 %. Ilmainen toimitus yli sadan euron tilauksiin.
Teknisten häiriöiden mahdollisuus tammi-helmikuussa
Tammi-helmikuussa 2024 sivuston alustan teknisten päivitysten vuoksi on mahdollista, että sivuston toiminnassa esiintyy häiriöitä. Pahoittelemme mahdollista harmia käyttäjillemme.
Varokaa huijausyhteydenottoja ("Jiri" jne.)
Sivuston taiteilijat, olkaa varuillanne. Viime aikoina sivuston taiteilijoille on lähetetty huijausviestejä. Osa viesteistä on jopa suomeksi, joten vaaran huomaaminen voi olla vaikeampaa kuin tavallisesti.
Esimerkiksi henkilö tai hakkeriryhmä, jonka nimessä on mukana sana "Jiri", on esittänyt taiteilijoille "yhteistyötä", mutta viestissä linkattu sivu sisältää tietojenkalastelua eikä sinne pidä mennä, eikä "Jirille" tai muillekaan huijareille pidä vastata yhtään mitään.
Lokakuun laskutus viivästyy
Syys-lokakuun vaihteeseen ajoittuvat Taidesivut.netin käyttölaskut lähetetään lokakuussa aikaisintaan kuukauden puolivälin tienoilla.
Anna-Maria Martikainen mukana Kesäparatiisi-taidenäyttelyssä Kangasalla
Taidesivut.netin taiteilija Anna-Maria Martikainen osallistuu abstrakteilla akryylimaalauksillaan Kangasalan Kuvataiteen Ystävien kesänäyttelyyn, jonka teemana on Kesäparatiisi.
"Näyttelyn myötä viemme vierailijamme erilaisiin mukaviin rakkaisiin paikkoihin tai niissä kohdattuihin ihmisiin, asioihin tai esineisiin. Jaamme tuntemuksia, muistojamme fyysisiä kokemuksia tai abstrakteja ajatuksiamme. Tuomme myös tuulahduksen kesäkurssiltamme, jonka opettaja kuvataiteilija Riikka Lenkkeri ohjasi Hugo Simbergin hengessä. Siellä piru parka seikkaili myös paratiisissa."
Näyttely on avoinna 10.8.-10.9.2023 ke-pe klo 16-19 ja la-su klo 12-18, osoitteessa Galleria Willa Armas, Armas Branderin katu 8, 36200 Kangasala. Martikaisen työt ovat myynnissä näyttelyssä.
Anna-Maria Martikainen Art Majaalahti 2023 -taidenäyttelyssä
Taidesivut.netin taiteilija Anna-Maria Martikainen osallistuu Art Majaalahti 2023 -tapahtumaan Kangasalan TaideTallissa. Kesänäyttely järjestetään nyt 17. kerran. Näyttely on avoinna 28.6.-6.8.2023 viitenä päivänä viikossa: ke–su klo 14–18. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Osallistujat Art Majaalahti 2023 -näyttelyyn ovat: Eliina Aro, Anne Cumini, Petra Hietalahti, Ulla Kauppila, Ritva Korhonen, Päivi Lepola, Anna-Maria Martikainen, Anssi Matias Miettinen, Jari Rantanen, Anneleena Seppänen, Päivi Suomi, Rea Tiira ja Jenni Viljakainen. Tervetuloa!
Alennuskoodi Taide ja kehys Jokelaan voimassa myös vuonna 2023
Vuoden 2023 loppuun saakka on voimassa Taidesivut.netin jokaisella rekisteröityneellä taiteilijalla etu yhteistyökumppaniltamme Taide ja kehys Jokela (Oulu).
Mainitsemalla alennuskoodin Taide ja kehys Jokelassa oston yhteydessä saat -20% taiteilijatarvikkeista ja -20% kehystysmateriaaleista.
Rekisteröityneenä taiteilijana löydät alennuskoodin ollessasi sisäänkirjautuneena Taidesivut.netiin.
Anna-Maria Martikaisen taidenäyttely Pälkäneellä helmikuussa 2023
Anna-Maria Martikainen järjestää taidenäyttelyn Pälkäneen pääkirjastossa. Teemana on Abstractium - Värien leikki. Näyttely on avoinna koko helmikuun 2023 ja näyttelyssä on esillä Martikaisen abstrakteja akryylimaalauksia.
Tekninen häiriö 15-16.12.2022
Verkkoliikenne sivustolle oli estynyt osalla käyttäjistä 15-16.12.2022 yhteensä noin 20 tunnin ajan. Pahoittelemme häiriön aiheuttamaa harmia.
Tekninen vikatilanne 14.12.2022
Sivuston etusivu ja taideteoslistaus olivat rikki 14.12.2022 noin seitsemän tunnin ajan. Vika liittyi sivuston siirtämiseen uudelle palvelinkoneelle. Taidesivut.net pahoittelee tätä teknisestä virheestä johtunutta haittaa sivuston käyttäjille.
Tiia Marian taidenäyttely Pirkkalassa 5.10.-30.11.2022
Tiia Maria pitää Scenes of Nature -taidenäyttelyn 5.10.-30.11.2022 Palvelukeskus Pirkankoivun Taidekäytävällä osoitteessa Lehtimäentie 2 C, Pirkkala.
Teknisiä häiriöitä laskutusviestinnässä syksyllä
Jos käyttöaikasi loppui syksyn 2022 aikana etkä ole saanut laskua sähköpostiin (vaikka pyysit laskun), tai et edes ole saanut laskutukseen liittyvää sähköpostiviestiä, vaikka käyttöaikasi loppui syksyllä, ota yhteyttä ylläpitoon yhteyslomakkeella.
Häiriön vuoksi sähköpostiviestejä tuli joillekin taiteilijoille useana kopiona. Jotkut taiteilijat ovat kuitenkin saattaneet jäädä kokonaan ilman laskutukseen liittyvää viestintää, ja sen takia julkaisemme tämän huomiotiedotteen.
Anna-Maria Martikainen mukana ryhmänäyttelyssä Helsingissä
Anna-Maria Martikainen on mukana ryhmänäyttelyssä "Soft Shades and Shapes" Galleria Foggassa, osoitteessa Lauttasaarentie 6, 00200 Helsinki. Näyttely on avoinna 17.9.-6.10.2022: ti, to klo 12-18, ke, pe klo 12-17, la klo 12-16, su klo 13-16. Lisäksi osallistuvat seuraavat taiteilijat: Maija Helin-Åvall, Katri Linnaluoma, Valentina Näsi, Anne Buljugin, Merja Hujo, Hannele Heinonen ja Marika Tihula.
Pirkko Tihisen ja Maija Liisa Saarelan taidenäyttely Tyrnävällä
Kesäkuussa 2022 Pirkko Tihinen ja Maija Liisa Saarela pitivät taidenäyttelyn Tyrnävän myllykirjaston näyttelytilassa.
Anna-Maria Martikaisen taidenäyttely Kangasalla
Anna-Maria Martikainen pitää taidenäyttelyn Willa Armas -galleriassa, Armas Branderin katu 8, Pikonlinna (Kangasala). Näyttely on Kangasalan taiteen ystävien yhteisnäyttely ja kestää 3.-31.7.2022.
Kesän laskut lähetetään juhannuksen jälkeen
Monet Taidesivut.netin taiteilijat ovat pyytäneet käyttölaskun viime viikkojen aikana. Lähetämme nämä laskut vasta juhannuksen jälkeen, osan heinäkuussa, joten ei kannata huolestua, vaikka laskua ei vielä näy sähköpostissa. Hyvää kesää.
Anna-Maria Martikaisen taidenäyttely Tampereella huhtikuussa 2022
Anna-Maria Martikainen järjestää yksityisen taidenäyttelyn Tampereella, maailman pienimmässä vanhassa kaupungissa sijaitsevassa, viehättävässä Kahvila Runossa koko huhtikuun 2022 ajan. Näyttely koostuu akryylimaalauksista ja kollaasitöistä. Kahvila Runo on avoinna 362 päivää vuodessa, ma-la klo 9-19, su klo 10-19. Kahvila sijaitsee osoittessa Ojakatu 3, Tampere.
Muotokuvapiirustuskurssi Leppävirralla, ilmoittaudu 11.4.2022 mennessä
Taiteilija ja oopperalaulaja Jorma Hynnisen vetämä muotokuvapiirustuskurssi Alapihan Kartanolla Leppävirralla tulossa huhtikuussa 2022. Ilmoittautumiset viimeistään 11.4.2022.
Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet: https://alapihankartano.fi/event/jorma-hynninen-muotokuvapiirustuskurssi/
Aino-Sinikka Ervastin ja kymmenen muun taiteilijan näyttely Oulussa maaliskuussa 2022
Aino-Sinikka Ervasti, Päivi Eilola, Emilia Koskelo, Tiina Liukkonen, Pirjo Luukkonen, Aino Mikkonen, Aila Orabi, Taneli Rantakokko, Jatta Räsänen, Maija Tuorila ja Janne Ylijoki pitävät taidenäyttelyn "Ihmisen luonto" Oulun Pikisaaren Villatehtaan Kulttuurikiihdyttämössä 1.-31.3.2022 osoitteessa Pikisaarentie 15 B 1, 2. kerros, 90100 Oulu.
Osa kevättalven laskuista lähetetään viiveellä
Osa Taidesivut.netin käyttölaskuista, jotka on tilattu helmikuussa 2022, lähetetään taiteilijoille vasta maaliskuun puolella. Kyseiset käyttäjätunnukset pidetään toiminnassa odotusaikana, jotta käyttökatkoa ei pääse tapahtumaan. Pahoittelemme viivästyksiä.
Marianne Kauppilan Pikieepos-kuvituksia myyntinäyttelyssä Oulussa
Marianne Kauppilan opinnäytetyön Kalevala-kuvituksia (Pikieepos) on esillä Oulun Galleria MABD:n tiloissa vielä 18.7.2021 asti, kuten Kaleva uutisoi. Näyttely on myyntinäyttely.
Anna-Maria Martikaisen taidetta Art Majaalahti -tapahtumassa Kangasalla
Taidesivut.netin taiteilija Anna-Maria Martikainen osallistuu taiteellaan Art Majaalahti -tapahtumaan 30.6.-8.8.2021. Näyttely on avoinna ke-su klo 14-18 osoitteessa Majaalahdentie 204, 36270 Kangasala.
Näyttelyyn osallistuvat: Alexia Aura Sofia, Anne Cumuni, Leila Gröndahl, Mikael Huhtala, Anni Hurmila, Urpu-Elina Korhonen, Anna-Maria Martikainen, Elina Parjanen, Mika Pöllänen, Jari Rantanen, Anna-Leena Seppänen, Kaisa Sovero, Marjo Wassman Ja Maria Viskari.
Taideteoksia haetaan Kirkkosaaren uuden sillan alueelle
Muhoksen kunta etsii avoimella haulla taiteilijoilta pysyväisluonteisia ja paikkasidonnaisia julkisia taideteoksia Kirkkosaaren uuden sillan alueelle.
Limingan taidekoululaisten näyttely Muhoksella 27.2.-25.3.2021
Limingan taidekoululaisten teoksia on esillä Muhoksen Koivu ja tähti -kulttuurikeskuksessa 27.2.-25.3.2021. Koronarajoitukset voivat vaikuttaa aukioloon.
Taidekilpailu Oulun oikeustaloon, palkinnot yhteensä 15.000 euroa
Valtion taideteostoimikunta järjestää kaikille avoimen taidekilpailun. Tarkoituksena on hakea ideoita taideteoksista Oulun tulevaan oikeustaloon. Palkintoina jaetaan yhteenä 15.000 euroa. Kilpailuun voi osallistua 5.5.2021 saakka. Tarkemmat ohjeet löydät taideteostoimikunnan tiedotteesta.
Jouko Alapartanen valittu maalaamaan Muhoksen kunnanjohtajan muotokuva
Kuvataiteilija Jouko Alapartanen valittiin maalaamaan muotokuva Muhoksen kunnanjohtaja Jukka Syvävirrasta, uutisoi Tervareitti. Hakemuksia valintaraadin käsiteltäväksi saapui yhteensä 45, ja lopullisen valinnan tekivät itse kunnanjohtaja ja kunnanhallitus.
Muhoksen kunta etsii taiteilijaa muotokuvan toteutukseen
Muhoksen kunta etsii taiteilijaa toteuttamaan kahtena kappaleena muotokuvan eläkkeelle jäävästä kunnanjohtaja Jukka Syvävirrasta. Taiteilija valitaan työnäytteiden perusteella. Budjetti on 5000 euroa.
Hakemukset on lähetettävä 8.2.2021 klo 15 mennessä. Tarkemmat ohjeet löydät Muhoksen kunnan julkaisemasta tiedotteesta.
Helsingin kaupunginkirjaston kirjoituskilpailu avoinna 8.2.2021 asti
Helsingin kaupunginkirjasto järjestää kirjoituskilpailun, jonka teemana on toivo.
Osallistuminen on mahdollista mistä tahansa päin Suomea, ja kilpailussa on sekä nuorten että aikuisten sarja. Osallistumisaikaa on Lainan päivään eli 8.2.2021 asti. Voittajat julkistetaan 1.3.2021.
E. Niiranen esiintyy 21.11.2020 Oulun Sarjakuvafestivaaleilla
Oulun Sarjakuvafestivaali järjestetään 20-22.11.2020. Lauantaina 21. päivä Taidesivut.netin taiteilija, sarjakuvapiirtäjä E. Niiranen ja aforistikko Eero Suvilehto keskustelevat aforismin muuntumisesta sarjakuvaksi ja piirrokseksi.
Käyttökatkon 18.11.2020 aiheuttanut tekninen vika korjattu
Sivustolla oli alle puolen vuorokauden käyttökatko teknisen vian vuoksi 18.11.2020. Vika on korjattu. Tiedot ovat tallessa. Pahoittelemme häiriötä.
Outi Antilan teoksia Helsingin Kaapelitehtaalla 18-30.8.2020
Outi Antila on mukana Suomen taiteilijat ry:n vuosinäyttelyssä Helsingissä Kaapelitehtaan Valssaamossa 18-30.8.2020.
Anna-Maria Martikaisen taidetta näyttelyssä Kangasalla 1.7.-9.8.2020
Anna-Maria Martikaisen taidetta taidenäyttelyssä "Art Majaalahti 2020" Kangasalan Näyttelytila TaideTallissa 1.7.-9.8.2020 (ke-su klo 14-18) osoitteessa Majaalahdentie 204, Kangasala.
Esillä on Martikaisen abstrakteja akryylimaalauksia. Näyttelyssä on myös muiden taiteilijoiden töitä. Tervetuloa! Aukiolotiedot puh. 040-5117116 tai ritva.saarikko@elisanet.fi
Ylistys elämälle ja Liune & Lotta Sirén Art Showroom, Helsinki
Taidenäyttelyitä Helsingissä alkukesästä 2020:
Ryhmänäyttely Galleria Foggassa: "Ylistys elämälle", 16.5.-4.6.2020.
Liune & Lotta Sirén Art Showroom, 18.5.-28.6.2020.
Fleminginkatu 12 B, Helsinki
Alennuskoodi Taide ja kehys Jokelaan jälleen voimassa taiteilijoillamme
Vuoden 2020 loppuun saakka on voimassa Taidesivut.netin jokaisella rekisteröityneellä taiteilijalla etu yhteistyökumppaniltamme Taide ja kehys Jokela (Oulu).
Mainitsemalla alennuskoodin Taide ja kehys Jokelassa oston yhteydessä saat -20% taiteilijatarvikkeista ja -20% kehystysmateriaaleista.
Alennuskoodin löydät rekisteröityneenä taiteilijana ollessasi sisäänkirjautuneena.
Lotta Sirénin näyttely Söderkullassa 17.1.-22.3.2020
Lotta Sirén pitää taidenäyttelyn Gumbostrand Konst & Form -galleriassa Söderkullassa 17.1.-22.3.2020.
Riina Lepistön taidenäyttely Tikkurilassa 7.-25.1.2020
Taidesivut.netin taiteilija Riina Lepistöllä on näyttely Tikkurilassa kahvila Lasagneria Italianassa (Vantaanaukio 1, Vantaa) 7.-25.1.2020.
Anna-Maria Martikaisen taidenäyttely Kangasalla 4.11.-1.12.2019
Taidesivut.netin taiteilija Anna-Maria Martikainen pitää taidenäyttelyn "Sadun Maan Taikoja – Charm of the Wonderland" 4.11.-1.12.2019 Kangasalan Vatialan kirjaston näyttelytilassa. Kyseessä on Martikaisen kolmas yksityisnäyttely.
Lotta Sirénin näyttely Vaalimaalla
Taidesivut.netin taiteilija Lotta Sirénillä on taidenäyttely Virolahden Vaalimaalla, Zsar Outlet Villagessa määrittämättömän ajan.
Lotta Sirén mukana MIX/MATCH-näyttelyssä Helsingissä
Taidesivut.netin taiteilija Lotta Sirén osallistuu Helsingissä Korjaamon galleriakompleksissa pidettävään monialaiseen MIX/MATCH-taidenäyttelyyn 7.-30.8.2019.
Culture Factory Korjaamo, Helsinki, Finland / Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki. 7.-30.8.2019.
Night of the Arts Korjaamo / Korjaamon Taiteiden Yö. 15.8.2019.
MIX/MATCH-näyttelyn avajaiset 7.8.2019 kello 18:00-20:00.
Näyttelyssä nähdään maalausta, veistostaidetta, videotaidetta, runotaidetta ja piirustustaidetta. Näyttelyn värikäs taiteilijakaarti on koostettu taiteilijaryhmien Art Society Soho Lontoo, Art Society Soho Helsinki ja WABGNET taiteilijoista.
Raija Merilän kirja Ketale on julkaistu
Taidesivut.netissä vuosien ajan vaikuttaneen Raija Merilän uusin kaunokirjallinen teos "Ketale" on julkaistu.
Neljä vuotta Virossa asunut Raija Merilä elää voimakasta luomiskautta: Toinen romaani on juuri tullut painosta, uusi käsikirjoitus on viimeistelyvaiheessa ja öljyvärimaalauksia syntyy häkellyttävään tahtiin. Osa luomisvoimasta tulee eläkeläisen vakiintuneiden arkirutiinien kautta mieluisessa asuinpaikassa Viron Paidessa, osa taas kumpuaa etäisyydestä Suomeen.
Loimaalaisen Kustannus HD:n (www.kustannushd.fi) julkaisema Ketale on nuoren tytön kasvu- ja kehitystarina: "Minäkertoja Mirja, 18, haluaisi lähteä jo kotoa pois. Hän tajuaa, että lukio on käytävä loppuun, jos mielii menestyä elämässä. Mirja jää vastentahtoisesti maalle auttamaan vanhempiaan, jotka pelkäävät, että toiseksi nuorinkin lapsista lähtee maailmalle. Mirja on älykäs ja eläväinen tyttö, joka tekee kotikylästä ja sen ihmisistä tarkkoja havaintoja – humoristisiakin. Yhteen kesään mahtuu pieniä ja suuriakin tapahtumia, koulun päättäjäisistä hautajaisiin ja nuorisoseurantalon purkamiseen. Mirja tapaa itseään vanhemman pojan, johon ihastuu, ja ottaa yhteen ankaran isänsä kanssa. Pohjoispohjanmaalaiseen Lomun kylään, 1970-luvun alkuun sijoittuva Ketale on sympaattinen, taitavasti kirjoitettu romaani, jossa on tuoreutta, raikkautta ja elämänmakua."
FM Raija Merilä on kuvataiteilija ja kirjailija, joka teki työuransa historian, yhteiskuntaopin ja äidinkielen lehtorina. Lähes 16 vuoden tuottelias taival kuvataiteilijana on saanut varmuutta Repin Instituutissa Kotkassa. Nyt Merilällä on ateljee ja kotigalleria keskellä Viroa Paidessa. Raija Merilän teokset Romua ja rakkautta ja Ketale ovat ostettavissa suoraan kirjailijalta tai hyvin varustetuista kirjakaupoista. Ne ovat myös useiden kirjastojen valikoimissa.
Taiteilijoillamme on voimassa alennuskoodi Taide ja kehys Jokelaan
Vuoden 2019 loppuun saakka on voimassa Taidesivut.netin jokaisella rekisteröityneellä taiteilijalla etu yhteistyökumppaniltamme Taide ja kehys Jokela (Oulu).
Mainitsemalla alennuskoodin Taide ja kehys Jokelassa oston yhteydessä saat -20% taiteilijatarvikkeista ja -20% kehystysmateriaaleista.
Alennuskoodin löydät rekisteröityneenä taiteilijana ollessasi sisäänkirjautuneena.
E. Niiranen lahjoittaa marras- ja joulukuun taidekaupoista 20% Autismi- ja Aspergerliitolle
Taidesivut.netin taiteilija E. Niiranen on käynnistänyt kampanjan: kaikkien marras- ja joulukuun 2018 aikana tapahtuneiden taidekauppojen yhteissummasta hän lahjoittaa 20% Autismi- ja Aspergerliitolle. Kampanja koskee Taidesivut.netin kautta myynnissä olevia E. Niirasen teoksia. Teosten hinnat ovat neuvoteltavissa.
Tekninen vika korjattu
Sivustoa vaivannut tekninen vika on korjattu ja tiedot ovat tallessa. Vika liittyi kolmannen osapuolen järjestelmämuutoksiin. Pahoittelemme asiasta aiheutunutta haittaa käyttäjillemme.
Tekninen vika 21.11.2018 alkaen
Selvitämme vikatilannetta taiteilijaprofiilien näyttämisessä. Pahoittelemme aiheutunutta harmia. Kun asiasta tulee lisätietoa, laitamme uuden tiedotteen tänne.
Kutsu syysnäyttelyyn 4-29.9.2018 ja avajaisiin 4.9.2018 Oulussa
Taidesivut.netin syysnäyttely Maailmojen välissä avataan 4.9.2018 Oulussa, Kulttuuritalo Valveella kahvila Konst o. Delissä, Hallituskatu 7.
Näyttelyssä on teoksia Taidesivut.netin taiteilijoilta Noora Kataja, Sonja Keränen, Sirpa Lehtikangas, Sisko Määttä, E. Niiranen, Raija Peura, Sonja Rissanen, Kenneth Rosenlund, Hannele Salminen ja Satu Wallenius.
Avajaisohjelmasta vastaavat Anna-Kaisa Kettunen ja Jussi Moilanen.
Avajaiset alkavat tiistaina 4.9.2018 kahvila Konst o. Delissä kello 18.00 ja päättyvät kello 20.00.
Itse näyttely on esillä 4-29.9.2018 Kulttuuritalo Valveen aukioloaikoina.
Tervetuloa! Sekä avajaisiin että näyttelyyn on vapaa pääsy.
Haku Taidesivut.netin syysnäyttelyyn 8.8.2018 mennessä
Taidesivut.net järjestää syysnäyttelyn 4-30.9.2018 Oulussa, kahvila Konst o. Deli, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7.
Näyttely toteutuu, mikäli vähintään kahdeksan taiteilijaa osallistuu. Osallistuminen näyttelyyn vaatii voimassa olevan käyttäjätunnuksen Taidesivut.netissä.
Näyttelyn osallistumismaksu on Taidesivut.netin vuosimaksun (tai 4 kk maksun) maksaneille taiteilijoille 30 euroa ja tutustumisjaksolla oleville 50 euroa. Mainitut hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Teosten kuratointi tapahtuu sähköisesti ja kuraattorina toimii taiteilija E. Niiranen.
Osallistumismaksu sisältää näyttelystä tiedottamisen, avajaiset / avajaistarjoilut, kuratoinnin, pystyttämisen ja näyttelyn valvonnan. Taiteilijat vastaavat itse teostensa vakuuttamisesta koko näyttelyn ajalle (mukaan lukien kuljetus).
Kuratointiin voi lähettää enintään 4 teosta taiteilijaa kohden.
Näyttelyn teema on Maailmojen välissä, ja voit tulkita sitä haluamallasi tavalla.
Ilmoittautumiset näyttelyyn osallistumisesta on lähetettävä 8.8.2018 mennessä osoitteeseen taidesivut ät gmail piste com. Myös mahdolliset kysymykset näyttelystä on lähetettävä osoitteeseen taidesivut ät gmail piste com.
Ilmoittautuneet saavat myöhemmin tarkemmat ohjeet osallistumisesta ja töiden lähettämisestä.
Kesäkuun laskut saapuvat heinäkuun alkupuolella
Oletko odotellut kesäkuussa 2018 tulevaa laskuasi palvelusta? Ei hätää, lähetämme ne poikkeuksellisesti heinäkuussa.
Laskut lähetetään helmikuussa tavallista myöhemmin
Taidesivut.netin laskut helmikuussa 2018 lähetetään hieman tavallista myöhemmin, joten älä ihmettele, jos et ole vielä saanut laskua tilaamastasi käyttöjaksosta. Terveisin, ylläpito
Maria Kajanki: Kätkössä-näyttely Turussa 15.1.-17.3.2018
Taidesivut.netin taiteilija Maria Kajanki tiedottaa näyttelystään:
Maria Kajanki: Kätkössä
Café Art, Läntinen Rantakatu 5, Turku, 15.1.-17.3.2018
CaféArtin näyttely koostuu joukosta akvarelli- ja akryylimaalauksiani vuodelta 2017. Kuvaan useissa teoksissani naisia ja tyttöjä. Pohdin maalausteni kautta sitä, kuinka heidän äänensä hukkuu monesti näkymättömyyteen, liian kiltteyden ja helppouden vaatimukseen ja muiden tarpeiden asettamiseen omien edelle.
Teoksillani haluan puhua jokaiseen ihmiseen kätkeytyvistä aarteista: rikkaasta sisäisestä maailmasta, luovuudesta, intohimosta, kätketyistä tunteista ja lahjakkuuksista. Ne voivat jäädä iäksi kätköön ja kokonaan huomaamatta, mikäli niille ei löydy tilaa eikä aikaa astua esiin – tai aarteet voivat päästä täyteen käyttöön ja kukoistukseensa vaikka vain yhden ihmisen rohkaisun ja kannustuksen myötä.
Näyttelyssä on esillä myös ruusu-aiheisia maalauksia, jotka ovat syntyneet puhtaasta maalaamisen ilosta – ehkä ne kuitenkin myös kuvaavat sitä sisäistä kukoistusta, jota ihminen voi kokea?
Olen 38-vuotias naantalilainen kuvataiteilija ja yläkoulun kuvataiteen lehtori. Oman taiteen tuottaminen pitää minut kosketuksissa itseeni ja tarjoaa minulle ilmaisukeinon syvimpien tuntemusteni esiintuomiseen.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyyni!
Videoanalyysitekoäly — Video Recognition Artificial Intelligence
Videotaide, mediataide ja elokuvataide puhuttavat jatkuvasti.
Valossan videoanalyysi-API tarjoaa sinulle ilmaiskokeilun videoita tulkitsevasta tekniikasta. Nettirajapinnan avulla voit kokeilla, miltä omat videosi näyttävät ja kuulostavat tekoälyn mielestä. Halutessasi voit ilmaiskokeilun jälkeen jatkaa videoanalyysirajapinnan käyttöä maksullisena.
Video art, media art and cinema are a constant subject of discussion.
The Valossa Video Recognition API provides you a free trial of AI-based video analysis technology. Using the online API, you can find out what the Artifial Intelligence (AI) sees and hears in your own videos. If you wish, after the free trial you may continue using the video recognition API as a paid service.
Hanna Holopaisen näyttely Project tiny ones Berliinissä 21.11.-2.12.2017
Oululainen kuvataiteilija Hanna Holopainen esittäytyy näyttelyllään "Project tiny ones" Galerie Pleikussa Berliinissä 21.11.-2.12.2017. Avajaiset 21.11.2017, klo 19:00-21.00. Taiteilija on tavattavissa koko näyttelyn ajan gallerian aukioloaikoina.
Hanna Holopainen on vuonna 1976 syntynyt kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Oulussa, Suomessa. Hänen maalaustekniikkansa pohjautuu abstraktin ekspressionismin alasuuntaukseen; action painting -tekniikkaan. Holopainen tutkii action paintingin taipuisuutta ja etsii monimuotoisia ratkaisuja ilmaista aihelmia ja teemoja niin, että abstrakti ilmaisu pysyttelee edelleen omassa kontekstissaan.
Project tiny ones heijastelee tämän hetkistä yhteiskunnan tilaa. Muuttuva maailma näyttäytyy mediassa ja kotisohvilla monella tasolla sortumaisillaan olevana instituutiona. Taiteilija on kasvanut viime vuosina yhteiskuntatietoisemmaksi ja ilmaisee nyt itseään osana sitä. Teostensa kautta hän esittäytyy näkyvänä ja välillä massaan katoavana palasena.
Teokset viittaavat vahvasti myös tämänhetkiseen sosiaalisen median kulttuuriin ja etenkin sen visuaalisiin ilmenemismuotoihin. Elämme loputtomassa kuvanauhassa. Taiteilija pysäyttää alitajuisen prosessin ja antaa sille fyysisen olomuodon maalauksissa. Vuorovaikutteisuus luodaan vapauttamalla katsoja kokemaan teokset itsensä kautta.
Project tiny ones on prosessi, joka debytoi ensimmäistä kertaa taiteilijan työhuoneen ulkopuolella Galerie Pleikussa ja sen etenemistä voi seurata myös taiteilijan ylläpitämissä sosiaalisen median kanavissa.
- Galerie Pleiku: www.galeriepleiku.com
- facebook: www.facebook.com/hanna.holopainen.art
- instagram: www.instagram.com/iukkuart
- taiko art shop: www.taiko.fi/artists/hannaholopainen
- taidesivut.net: www.taidesivut.net/hannaholopainen
- pinterest: www.pinterest.com/iukkuart
#hannaholopainen #actionpaint #contemporaryart #projecttinyones #iukkuart #finland #oulu #galeriepleiku #berlin #germany #art #exhibition
Lisätietoja:
Hanna Holopainen: yhteydenottomahdollisuus taiteilijaprofiilissa Taidesivut.netissä
Galerie Pleiku: Eugen-Schönhaar-Straße 6A, 10407 Berlin (Prenzlauer Berg) — avoinna: tiistai-lauantai, klo 15:00-19:00
Raija Merilä Muhoksen kirjastossa 11.10.2017
Taidesivut.netin taiteilija Raija Merilä kertoo elämästään, taiteestaan ja kirjastaan "Romua ja rakkautta" Muhoksen kirjastossa (Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus) keskiviikkona 11.10.2017. Tervareitti-lehti on julkaissut uutisen Raija Merilästä ja hänen taidenäyttelystään, joka on esillä lokakuun 2017 ajan Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen tiloissa.
Kristiina Välkkeen ja Kristiina Leinon Pop up -näyttely Jyväskylässä
27.7.-30.7.2017 Kristiina Välkkeen ja Kristiina Leinon Pop up -näyttely osoitteessa Kauppakeskus Tawast, Kauppakatu 35, Jyväskylä. Esillä runsaasti sekä esittävää että abstraktia taidetta. Tervetuloa.
Wuolteen Kartanon taideleiri 11-14.7.2017
Chingiz Abassovin taideleiri Wuolteen Kartanossa 11-14.7.2017.
Lisätietoja: www.abassovart.com/gallery
Galleria C4t ja Kristiina Välke lahjoittavat joulukuun myynneistä 25 % Keski-Suomen Syöpäyhdistykselle
Galleria C4t ja Kristiina Välke lahjoittavat joulukuun myynneistä 25 % Keski-Suomen Syöpäyhdistykselle. Ostamalla tuet syöpäpotilaita sekä heidän perheitään.
Taidesivut.netin verkkotaidenäyttely KASVOT 2016 on avattu
Tervetuloa Taidesivut.netin verkkotaidenäyttelyyn KASVOT 2016. Näyttely on avoinna 1.12.2016-28.2.2017. Voit siirtyä näyttelyyn klikkaamalla alla olevaa linkkiä.
Avoin kutsu - KASVOT | Taidesivut.netin online-näyttely 2016-2017
Taidesivut.net kutsuu sivuston taiteilijat osallistumaan ensimmäiseen verkkonäyttelyyn. Näyttely toteutetaan digitaalisessa muodossa ja sen teema on KASVOT. Teema haastaa taiteilijan tutkimaan kasvoja, niiden muotoja, yksityiskohtia tai asioita, joilla on kasvot. Kaupungilla voi olla kasvot. Emme siis hae vain muotokuvia tai ihmisen kasvokuvia. Haluamme innostaa taiteilijoita myös omakuvien tekemiseen. Kuraattorina toimii oululainen kuvataiteilija, kulttuuriaktiivi Hanna Holopainen.
Näyttelyyn osallistuminen on maksutonta niille taiteilijoille, jotka ovat suorittaneet käyttäjätunnuksensa maksun. Muilta sivuston taiteilijoilta (kokeilujakso) Taidesivut.net laskuttaa 20e kuratointimaksun (sis. taiteilijaprofiilinäkyvyys näyttelyn ajan).
Näyttelylle luodaan oma virtuaalinen galleriasivu Taidesivut.net -sivuston alaisuuteen ja se on esillä 1.12.2016 - 28.2.2017. Galleriasivu linkittyy myös kaikkien osallistuvien taiteilijoiden omiin profiileihin. Huolehdithan siis, että oma taiteilijaprofiilisi Taidesivut.netissä on ajan tasalla.
Tiedotus näyttelyistä tapahtuu sähköisesti hyväksikäyttäen tiedotuslistoja sekä sosiaalisen median markkinointikanavoita. Markkinoinnista vastaa Taidesivut.net. Taidesivut.net ei peri näyttelyn teosmyynneistä provisiota. Kaupanteko tapahtuu oman profiilisi kautta suoraan sinun ja asiakkaasi välillä. Käytät vapaasti omaa laskutustasi ja maksuehtojasi omille asiakkaillesi.
Pahoittelemme, että sähköpostitse kutsu tuli osalle taiteilijoista moninkertaisena teknisen vian vuoksi.
Voit ehdottaa max. 5 teostasi mukaan näyttelyyn. Toimita hakemuksesi teosehdotuksineen 15.11.2016 mennessä sähköpostilla osoitteeseen:
Nimeä kuvatiedostot seuraavasti:
Sukunimi_Etunimi_Teosnimi
Ilmoita hakemuksessa seuraavat teosten perustiedot:
- Teoksen nimi
- Valmistumisvuosi
- Tekniikka
- Koko: leveys X korkeus cm
- Onko teos myynnissä, myyty, vai ei myynnissä
- Perustele ehdotuksesi lyhyesti (vapaaehtoinen)
Teoskuvien tulee täyttää seuraavat tekniset kriteerit:
- Pisin sivu vähintään 1200px
- Jos teoksesi on kehystetty, kuvaa/rajaa se niin, että kuvassa näkyy vain teos.
- Kuvassa tulee esiintyä vain teos ja sen tulee olla esitysvalmis. (Rajaa kuva niin, ettei siinä esiinny muuta taustaa).
- Kuvan tallennusmuoto: JPEG (suositeltu) tai PNG
Ilmoita hakemuksessa myös omat yhteystiedot:
- Etunimi Sukunimi
- Mahdollinen taiteilijanimi, jolla esiinnyt näyttelyssä virallisen nimen sijasta
- Linkki omaan profiiliin Taidesivut.netissä
- Sähköpostiosoite ja puhelinnumero (ylläpidon mahdollisia yhteydenottoja varten - sähköpostiosoitetta ja puhelinnumeroa ei julkaista näyttelyssä, paitsi jos erikseen pyydät niiden sisällyttämistä julkisiin näyttelytietoihisi)
Lisätiedot ja tiedustelut:
Kristiina Välke avaa taidegallerian
Taidesivut.netin taiteilija Kristiina Välke avaa taidegallerian Jyväskylässä. Tietoja tässä kuvassa
Kirsi Nordberg osallistuu Oma tila -yhteisnäyttelyyn Helsingissä
Taidesivut.netin taiteilija Kirsi Nordberg osallistuu Galleria FOGGASSA Oma tila -yhteisnäyttelyyn 17.9.-6.10.2016. Oma tila -näyttelykokonaisuus koostuu Mari Arvisen, Jatta Fredrikssonin, Merja Häsäsen, Eeva-Kaisu Juseliuksen, Outi Ojasen, Kirsi Nordbergin, Sinikka Rantalankilan ja Maria Vesterisen teoksista.
Galleria FOGGA on avoinna ti-to 11-18, pe 11-17. La 12-16 ja su 12-15. Pohjoisranta 8B, Helsinki.
Ville-Petteri Turkia: Riitasointu ja rakenne Vino-galleriassa
Ville-Petteri Turkia: Riitasointu ja rakenne 1.9.2016-31.1.2016
Vino-galleria, Turun konserttitalo (Aninkaistenkatu 9), auki konserttitalon tapahtumien ja esitysten yhteydessä.
Riitasointu ja rakenne -teoksen lähtökohtana on ollut ympäröivä yhteiskunta, sen rakenne ja tapahtumat. Teos on saanut inspiraatiota musiikista, joka on ollut vahvasti läsnä myös fyysisessä tekoprosessissa. Musiikki on rytmittänyt teoksen luomista, ja sen sointi muodostanut linjoja ja kuvioita piirtimille sekä pensseleille. Musiikissa säveltäjä luo riitasointujen avulla usein harkitun rakenteen, joka muodostaa purkautuvia jännitteitä ja tämä antaa kuuntelijalle toivotun kokemuksen. Nimi viittaa kuitenkin allegorisesti teoksen lähtökohtaan, nyky-yhteiskuntaan, jossa jännitteet eivät kuitenkaan aina purkaudu hallitusti ja miellyttävästi, vaikka rakenne olisikin harkittu. Teos pyrkii antamaan tilaa ajatuksille, vaikka antaakin joitain viitteitä ja suuntaviivoja materiaaleillaan, muodoillaan ja piirtimien jäljillään.
Teos on toteutettu kipsilevylle, jonka päälle on liimattu A4-kuvatulosteita arkisista maisemista ja hetkistä. Valokuvat toimivat pohjana ja luovat rakennetta maalaukselle ja piirustukselle, joka ei kuitenkaan täysin peitä niitä. Teos on tehty Vino-galleriaan, ja myös suunniteltu asetettavaksi vinoon. Tämä näkyy mm. valokuvatulosteiden asemoinnissa. Välineinä ovat olleet mm. akryylit, maalitussit ja spraymaali.
Ville-Petteri Turkia (s.1977, Nurmijärvi) asuu Sammatissa ja opiskelee kuvataidetta Turun Taideakatemiassa 3 vuosikurssilla. Hän on käyttänyt teoksissaan pääasiassa maalauksen, piirustuksen ja grafiikan menetelmiä, mutta ilmaisu saa määritellä käytettävän tekniikan. Turkian teoksissa ilmaisu on yleensä esittävää ja niissä on jonkinlaista rosoa tai karkeutta. Abstrakti ilmaisu kiehtoo häntä kuitenkin koko ajan enemmän ja se näkyy myös teoksissa.
Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1750568528539952/
Svetlana Brezitskayan taidenäyttelyt
Svetlana Brezitskayan taidenäyttelyt:
1-30.9.2016 Karkkilan kaupunginkirjastossa (Valtatie 26, 03600 Karkkila). Aukioloajat: ma-to klo 13-19, pe klo 10-17. (To 15.9. ja pe 16.9. kirjasto avautuu klo 14.)
5-30.9.2016 Varsinais-Suomen liiton Aulagalleriassa (Ratapihankatu 36, 20100 Turku). Aukioloajat: ma-pe klo 9-15.
Tervetuloa!
Päivi Ollilan taidenäyttely Kuusamossa
Päivi Ollilan taidenäyttely Kuusamossa Oulangan Luontokeskuksessa 1.8.-28.8.2016.
Hanna Holopaisen näyttely Oulussa
Näyttely: Hanna Holopainen - Grayscales
Galleria Kajaste (Oulu) 25.5.-12.6.2016
Avajaiset: 26.5.2016 klo 18:00-20:00
Hanna Holopainen on vuonna 1976 syntynyt oululainen kuvataiteilija, joka maalaa abstrakteja teoksia action painting -tekniikalla.
Grayscales-maalaussarja tutkii harmaasävyjä. Väri- ja harmaasävytutkielmat ovat jo vuosia olleet taiteilijan työskentelyn tunnusomainen piirre.
Taiteilijan ensimmäinen harmaasävyjä käsittelevä näyttely oli esillä vuonna 2010. Nyt hän on vienyt teoksensa enemmän ajatuksen kuin tunteen tasolle.
Musta ja valkoinen asettuvat teosten harmaasävyskaaloissa ääripäihin. Ne mahdollistavat äärettömän määrän erilaisia yhdistelmiä. Lopulliset sävyt syntyvät toinen toisistaan. Myös teosten muotokieli piirtyy taiteilijan aikaisemmassa tuotannossa ääripäihin asettuvien teoskokonaisuuksien välimaastoon. Teokset poimivat ja yhdistelevät piirteitä aikaisemmista töistä ja luovat niistä jotain uutta. Grayscales-sarjan teokset peilaavat ympäristöään ja toisiaan.
Näyttelyn teoskokonaisuudet jakautuvat kahteen osaan, negatiiviin ja positiiviin. Teokset käsittelevät harmaasävyjä myös valokuvan negatiivin ja positiivin keinoin, vaikka tekniikkana toimiikin maalaus. Negatiiviin valmistetut teokset eivät ole kuitenkaan raakakappaleita kuten valokuvauksessa, vaan valmiita teoksia, jotka pohtivat sävyskaalaa negatiiville ominaisessa kontekstissa. Positiiviin valmistetut teokset ovat niin ikään valmiita teoksia, mutta ilman negatiivia. Näyttelyn teokset haastavat katsojan ajattelemaan sävymaailmat käänteisiksi tai kuvittelemaan ne värikkäiksi.
Teokset ovat valmistuneet vuosien 2015-2016 aikana. Muutama sarjan teoksista on ollut alkuvuodesta esillä yhteisnäyttelyssä Ljubljanassa ja Rovaniemellä. Teossarja esittäytyy nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan.
Johanna Tapanilan näyttely Helsingissä
Johanna Tapanilan taidenäyttely Galleria Laurassa, Helsingissä, Pieni Roobertinkatu 12, 4.4.-30.4.2016. Avajaiset la 2.4.2016 kello 14-17.
Svetlana Brezitskayan näyttely Loimaalla
Viimeisestä tapaamisesta Loimaalla on jo kulunut kaksi vuotta, ja nyt Svetlana taas kutsuu Teidät katsomaan uusia taulujaan, sekä Suomen maisemia että näkymiä Euroopan kaupungeista, kahvikupposen parissa! Näyttely on avoinna: 21.-28.2.2016, ma-pe 15-19, la-su 14-18, Kuukantalossa (Kuukankuja 1, 32200 Loimaa).
Päivi Ollilan maalauksia Kuusamon Porkkapirtissä tammi-helmikuussa 2016
Päivi Ollilan maalauksia esillä Kuusamossa toimintakeskus Porkkapirtissä tammi-helmikuun 2016 ajan.
Juha Lesosen näyttely Vaasassa 15.11.2015 asti
Vaasan Taidekerho ry / Vasa Konstklubb rf - Juha Lesonen: CROQUISISTA AKVARELLIIN.
Näyttely avoinna 27.10.-15.11.2015.
Galleria 3 / Galleri 3, Atelje Torni, Pitkäkatu/Storalångatan 66, 65100 Vaasa/Vasa, ti,ke,to/ti,ons,to 12-18; la,su/lö,sö 12-16.
Valossa helpottaa kulttuurin löytämistä
Hiljattain perustettu suomalainen startup-yritys Valossa helpottaa kulttuurin löytämistä videoanalyysiteknologiallaan. Valossan kehittämää teknologiaa hyödyntää muun muassa älykäs elokuvahakukone, joka löytää elokuvia ihmisen antaman vapaamuotoisen sanallisen kuvailun perusteella. Kuvailu voi täsmätä esimerkiksi elokuvan tapahtumiin tai muuhun syväsisältöön.
Svetlana Brezitskayan tauluja Mynämäen pääkirjastossa
Taiteilija Svetlana Brezitskayan tauluja Mynämäen pääkirjastossa marraskuun 2015 ajan.
Taidenäyttelyn avajaiset ti 3.11. klo 17 kirjaston Galleriassa.
Lämpimästi tervetuloa!
Päivi Ollilan taidenäyttely 18.9.2015 Kuusamossa
Päivi Ollilan taidenäyttely 18.9.2015 Kuusamossa Rukalla Hoitola-taidesalonki Ruka Green Pavilionissa. Taiteilija paikalla kello 12-18. Vapaa pääsy.
Kristiina Välke: Can you see what I see? -näyttely 15.9-4.10.2015
Kristiina Välke: Can you see what I see? -näyttely 15.9-4.10.2015.
Näyttelyn työt sijoittuvat figuratiivisen ja nonfiguratiivisen taiteen välimaastoon. Ne ovat esittävää abstraktiota. Värejä ja muotoja, joilla on tarkoitus, muttei tunnistettavaa hahmoa. Tunteita, tunnelmia ja muodoiksi puettuja ajatuksia. Ihmisten välisiä suhteita, tapahtumia, hetkiä elämästä.
Näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa.
Avoinna / Öppet / Open:
Ke-pe / Ons-fre / Wed-Fri 12-18
La-su / Lör-sön / Sat-Sun 12-16
Galleria Aapeli
E-porras, kellarikerros / E-trappan / Staircase E
Päivi Ollilan näyttely Rovaniemellä
Päivi Ollila pitää yhteisnäyttelyn Anni Hagbergin kanssa galleria Värinän vitriineissä Rovaniemellä 4-26.7.2015. Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/111376649203044/
Saara Sutisen ja Kasia Vuorisen näyttelyt Helsingissä 2.-17.7.2015
Saara Sutisen näyttely Androgyne Ribbons ja Kasia Vuorisen näyttely S(H)AME galleriassa Jade Gallery 2.-17.7.2015 Helsingissä (Punavuorenkatu 4). Näyttelyyn on vapaa pääsy. Galleria on avoinna ma-pe 10-17. Tervetuloa!
Kristiina Välkkeen näyttely Vaajakoskella 16.6.-5.7.2015
Kristiina Välkkeen näyttely Neljä vuodenaikaa Galleria Koskessa 16.6-5.7.2015 Vaajakoskella (Savonmäentie 3, 40800 Vaajakoski). Näyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttely on avoinna ti-pe 13-17 ja la-su 11-15. Tervetuloa!
Kaislakerttu Lehtovaaran näyttely Helsingissä
Kaislakerttu Lehtovaaran Kohtaamisia-taidenäyttely 1.2.–28.2.2015 Helsingissä (Jade Gallery, Punavuorenkatu 4).
Avajaiset ke 4.2.2015 klo 17:30–19:00.
Taiteilijatapaaminen su 1.3.2015 klo 14:00–16:00, jonka jälkeen näyttelyn purku. Muutoin galleria on avoinna arkisin (ma-pe) vähintään klo 10:00–17:00. Tervetuloa!
Taiteilijoidemme näyttelyitä Turussa ja Helsingissä
Mari Peuho: "Unikuvia". Surrealistisia maisema- ja fantasiamaalauksia. Ullakkogalleria, Vanha Suurtori 3, Turku, 9.1.2015-8.2.2015. Avoinna ti–pe klo 12–19, la–su klo 11–17. Vapaa pääsy. Kartta
Johanna Amnelin: "Lähialueiden vesistöjä". Valokuvanäyttely. Pasilan kirjasto, Helsinki, 2.1.2015-31.1.2015. Facebook-kutsu
Svetlana Brezitskayan näyttely 15.2.-18.3.2015
Taidesivut.netin taiteilija Svetlana Brezitskayan näyttely Ensimmäinen tapaaminen uudessa kaupungissa Kulttuurikeskus Crusellissa (Kullervontie 11) Uudessakaupungissa 15.2.-18.3.2015. Näyttely käsittää taiteilijan öljymaalauksia ja se on avoinna ti-pe klo 10-17 ja su klo 11-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Näyttelyn avajaiset pidetään Kulttuurikeskus Crusellissa sunnuntaina 15.2.2015 klo 11-16. Mahdolliset tiedustelut Uudenkaupungin museon toimistoon (puh. 044 351 5447).
Saara Sutisen näyttely Popping Rock Helsingissä
Taidesivut.netin taiteilija Saara Sutisen näyttely Popping Rock ravintola Rytmissä Helsingissä 20.10.-13.12.2014. Näyttelyn maalaus- ja piirrostöissä Sutinen on käyttänyt sekatekniikkaa, akryyliä, tussia, hiiltä ja kollaasitekniikkaa.
Hanna Holopaisen näyttely My little Ikebana
Hanna Holopaisen taidenäyttely "My little Ikebana" Kulttuuribingolla (Mäkelininkatu 29, Oulu) 30.10.-14.11.2014. Avoinna arkisin klo 12-18.
Esillä olevassa näyttelyssä on kevään ja syksyn aikana syntyneitä tutkielmia taiteilijan Ikebana-teossarjasta. "Maalausten symboliikka juontaa periaatteita japanilaisen kukkienasettelutaiteen; Ikebanan työstöprosessista. Olen kiinnostunut japanilaisen ja pohjoissuomalaisen kulttuuriin, sekä mentaliteetin yhdistämisestä action paintingin keinoin. Viitekehys säilyy joustavana ja etenen maalausprosessin ehdoilla."
Näyttelyn yhteydessä taiteilija järjestää Action painting -workshopin Kulttuuribingolla 8.-9.11.2014, la-su klo 12:00-15:30. Työpajassa keskitytään pohtimaan abstraktion kautta tunnetiloja värien, muotojen ja niiden välisten kontrastien myötä. Työpaja ei edellytä taiteen tuntemusta tai aikaisempaa kokemusta maalaamisesta. Minimiosallistujamäärä on 4 henkilöä ja maksimiosallistujamäärä 6-8 henkilöä. Osallistumismaksu 65e/hlö (sis. materiaalit). Ennakkoilmoittautuminen 3.11.2014 mennessä sähköpostilla etunimi.sukunimi(at)gmail.com
Taidesivut.netin III vuosinäyttely 13.10.-1.11.2014
Taidesivut.net järjestää III vuosinäyttelyn Kulttuuritalo Valveen Minttu-kahvilassa osoitteessa Hallituskatu 7, Oulu.
Avajaiset ovat sunnuntaina 12.10. kello 17, tervetuloa! Näyttely on avoinna 13.10.-1.11.2014.
Näyttelyn teokset tuovat esille pienen mutta laadukkaan otoksen Taidesivut.netin tarjonnasta. Näyttelyn on kuratoinut Harri Filppa.
Saara Sutisen näyttely Helsingissä 16.9.-3.10.2014
Taidesivut.netin taiteilija Saara Sutinen järjestää 16.9.-3.10.2014 Helsingissä taidenäyttelyä ja performanssia yhdistävän tapahtuman Medicated and Talented.
Kutsuvideo nähtävillä Youtubessa: Tulossa syksyllä: Saara Sutinen – Medicated and Talented
Ei-julkinen kesänäyttely Mikevakoti Tornion tiloissa
Huom. Uutista on päivitetty 9.6.2014 ja 11.6.2014.
Taidesivut.net ja Mikeva järjestävät yhdessä taidenäyttelyn ikäihmisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden parantamiseksi. Näyttely järjestetään Mikevakoti Tornion tiloissa 15.6-3.8.2014. Näyttelyyn ei ole avointa pääsyä (Taidesivut.netistä riippumattomasta syystä).
Ohjeet omilla taideteoksilla tai taide-esityksillä osallistumiseen on lähetetty sähköpostitse Taidesivut.netin taiteilijoille.
Tekninen vika korjattu
Ylläpito on korjannut vian, joka aiheutti virheilmoituksen eräitä taideteoksia katsottaessa. Teoksien tiedot ja kuvatiedostot ovat tallessa. Pahoittelemme asiasta mahdollisesti aiheutunutta harmia.
Syöpäsäätiölle 10% joulukuun aikana myytyjen Birgitta Holopaisen taulujen hinnasta
Birgitta Holopainen lahjoittaa 10% joulukuun 2013 aikana myytyjen taulujensa myyntihinnasta Syöpäsäätiölle.
Nyt voit merkitä taideteostesi maksutavaksi Bitcoinin
Taiteilija, nyt voit "uusi myytävä taideteos" -toiminnossa halutessasi merkitä teoksesi maksutavaksi Bitcoinin.
Tietysti jo ennen tätä on ollut täysin mahdollista käyttää Bitcoinia (tai mitä tahansa muuta maksutapaa) taidemyynnissä, koska Taidesivut.net ei mitenkään rajoita taiteilijan ja hänen asiakkaidensa välistä maksuliikennettä. Uudistuksemme ideana on vain helpottaa Bitcoinin ilmoittamista maksutavaksi. On helpompaa klikata rasti Bitcoin-ruutuun kuin kirjoittaa tekstiä lisätietokenttään.
Bitcoin on ns. kryptovaluutta, joka on saavuttanut viime aikoina suosiota niin Suomessa kuin maailmallakin. Tietoa Bitcoinista löydät esimerkiksi sivustolta Bittiraha.fi.
Lokakuun aikana myytiin PINK!-sarjan teoksia kaksi kappaletta
Lue kiitokset kampanjaan osallistumisesta!
Rintasyöpätutkimukseen 5% lokakuun 2013 aikana myytyjen Hanna Holopaisen PINK!-sarjan teosten myyntihinnasta
Hanna Holopainen lahjoittaa 5% lokakuun 2013 aikana myytyjen PINK!-sarjan teostensa myyntihinnasta rintasyöpätutkimukseen.
Teokset (4 kpl) ovat myynnissä Taidesivut.netissä Hanna Holopaisen taiteilijaprofiilissa.
Suorat linkit teoksiin:
Julistekilpailun voitti Jenni Hopeela
Taidesivut.netin julistekilpailun voittaja on Jenni Hopeela teoksellaan Sarvekas. Onnea voittajalle! Palkinnoksi Jenni sai vuoden käyttöaikaa Taidesivut.netissä.
Julistetta levitetään valtakunnallisesti. Halutessasi voit myös ladata tästä julisteen PDF-version ja tulostaa sen.
Taidesivut.net Oulun sarjakuvafestivaaleilla
Taidesivut.net osallistuu Oulun sarjakuvafestivaaleille 19-20.10.2013. Festareilla nähdään!
Taiteiden yö -tapahtumat
Taiteiden yö järjestetään tänäkin vuonna useilla paikkakunnilla: muun muassa Oulussa 22.8.2013 ja samoin Helsingissä 22.8.2013. Tapahtumissa on monipuolista taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää ohjelmaa!
Julistekilpailu käynnissä
Taidesivut.netin julistekilpailu on käynnistynyt ja on voimassa 19.8.2013 asti. Ohjeet osallistumiseen on lähetetty sähköpostitse Taidesivut.netin taiteilijoille.
Diginäyttely UBI-näytöillä huhtikuun loppuun
Muistutamme, että Taidesivut.netin vuosinäyttelyn digitaalinen osio jatkuu 30.4. asti Oulun UBI-näytöillä.
YLE Oulu tiistaina 2.4. 11:40: Taidesivut.net radiossa
Radiokanava YLE Oulu (97,3 MHz Oulun alueella) uutisoi Taidesivut.netistä tiistaina 2.4. kello 11:40.
Päivitys 9.4.2013: voit kuunnella haastattelun tallenteesta.
Tallenteen tiedot: Yle Oulu 97,3 MHz — 2.4.2013 klo 11.40 — Toimittaja: Soile Suvanto
Taidesivut.net esiintyi Tampere Kuplii -tapahtumassa
Taidesivut.net esittäytyi Tampere Kuplii -sarjakuvatapahtumassa sunnuntaina 24.3.2013. Mukana esiintymässä oli Taidesivut.netin henkilökunnan edustajan lisäksi myös sivuston kautta sarjakuva-alan työkeikkaa saanut taiteilija Paula Kluukeri, joka kertoi kokemuksistaan Taidesivut.netin parissa. Myös Elina Niiranen, niin ikään työtilauksia sivuston kautta saanut taiteilija, oli ennakkotietojen mukaan tulossa esitykseen mutta hänen osallistumisensa sarjakuvatapahtumaan peruuntui.
Taidesivut.netin II vuosinäyttely 19.3.-30.4.2013
Avajaiset 18.3.2013 klo 18:00-20:00
Näyttelyn sijainti: Kulttuuribingo, Mäkelininkatu 29, Oulu 19.3 - 5.4.2013
Digitaalinen näyttely UBI-näytöillä 1.4. - 30.4.2013
Taidesivut.netin II vuosinäyttely kokoaa yhteen sivuston taiteilijat. Näyttelyn teokset tuovat esille unohdettuja asioita, hetkeen tarttumista, kauneutta, maisemia ja voimakkaita värejä. Taidesivut.netin taiteilijat ovat voineet ehdottaa osallistuessaan kuutta teosta. Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Hanna Holopainen.
Näyttelyssä mukana Marjo Akkanen, Johanna Amnelin, Pirkko Bergman, Joska, Saara Kiuru, Ahti Lukkarinen, Petteri Löppönen, Raija Merilä, Sari Mäkinen, Ruth Nissinen, Hannele Paju, Tarja Paulavirta, Raija Peura, Janika Regelin ja Paavo Stenius.
Taidesivut.net on valtakunnallinen taiteilijoiden kotisivupalvelu, tekijäpankki sekä matalan kynnyksen taidekauppa netissä. Taidesivut.net on rakennettu palvelemaan taiteen tekijöitä ja luovien alojen osaajia sekä näiden palvelujen ostajia.
Näyttely saa digitaalisen ulottuvuuden näyttelytilaan sijoitettujen näyttöjen kautta, joiden avulla katselija voi tutustua laajemmin tekijöiden töihin. Näyttely jatkuu digitaalisena huhtikuun ajan myös ympäri Oulua sijoitetuilla UBI-näytöillä.http://www.facebook.com/katugalleria
Uutta teknologiaa hyödyntäen näyttelyssä pääsee tutustumaan taiteilijaan syvemmin QR-koodien avulla. Koodit sijoitetaan taiteilijan teosten yhteyteen, ja lukemalla koodin puhelimella pääsee suoraan taiteilijan omaan Taidesivut.netin profiiliin.
Löydä tapahtuma Facebookista: http://www.facebook.com/events/158590194297440/
II vuosinäyttely toteutuu
Taidesivut.netin II vuosinäyttelyn toteutuminen vuonna 2013 Oulussa on varmistunut. Kiitokset ilmoittautuneille!
Haku Taidesivut.netin II vuosinäyttelyyn
Taidesivut.net järjestää taiteilijoilleen II vuosinäyttelyn Oulun keskustassa sijaitsevan Kulttuuribingon tiloissa (Mäkelininkatu 29) 18.3-5.4.2013. Näyttelyyn voivat hakea kaikki Taidesivut.netin jäsenet itse valitsemillaan teoksilla. Teosten aihemaailma ja tekniikka ovat vapaita. Näyttely järjestetään vain, jos mukaan saadaan vähintään 10 osallistujaa.
Näyttelyn juryttää ja pystyttää kuvataiteilija Hanna Holopainen. Ohjeet ilmoittautumiseen on lähetetty Taidesivut.netin asiakkaille sähköpostitse.
Taiteiden yö eri kaupungeissa
Taiteiden yö -tapahtuma järjestetään eri aikoina eri paikkakunnilla. Monissa kaupungeissa Taiteiden yö järjestetään elokuun lopulla: tänä vuonna esimerkiksi Helsingissä ja Oulussa torstaina 23.8., Kouvolassa ja Raahessa perjantaina 24.8. ja Joensuussa ("Joen Yö") perjantaina 31.8.
Muusajuhlat Oulussa 19.8. asti
Poikkitaiteellinen Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali on jälleen käynnissä. Festivaali jatkuu 19.8.2012 asti.
Lisätietoja Huutomerkki ry:n sivuilta: http://www.huutomerkki.fi/muusajuhlat/2012/ohjelma_14.html
Käyttökatko ohi
Sivuston käyttökatko on ohi. Katko kesti alle vuorokauden ja johtui palvelimen asetuksista, jotka on nyt korjattu. Pahoittelemme häiriötä.
Avoin haku Taiteilijat 2012 -näyttelyyn
Suomen Taiteilijaseura kutsuu suomalaisia ja Suomessa asuvia taiteilijoita osallistumaan TAITEILIJAT 2012 -näyttelyyn, joka on esillä Helsingin Taidehallissa 1.12.2012-6.1.2013. Jurytykseen osallistuminen ei edellytä taiteilijajärjestöjen jäsenyyttä.
Hakemukset toimitetaan perjantaihin 8.6.2012 klo 16.00 mennessä. Tarkempia tietoja ja hakuohjeet: http://www.taiteilijalehti.fi/avoin-haku-taiteilijat-2012-nayttelyyn-paattyy-8-6-2012
Tekninen vika korjattu
Tekninen vika, joka aiheutti sivuston hidasta latautumista 20.3.2012 ja muutamana päivänä ennen kyseistä päivämäärää, on korjattu. Vika liittyi palvelinkoneisiin. Pahoittelemme vaivaa, jota viasta on mahdollisesti koitunut.
Huom. Vian aikana sivustolle lisätyt kuvat saattavat näkyä "tyhjänä" kuvana. Jos sinun lisäämällesi kuvalle on tapahtunut näin, ota yhteyttä ylläpitoon.
Visuaalisen taiteen manageri Oulun Kulttuuribingolla 26.1.2012
Visuaalisen taiteen manageri Antti Rundelin vierailee Kulttuuribingon galleriatilassa torstaina 26.1.2012 klo 15.00 (huom. tämä on uusi, muuttunut aika). Tervetuloa keskustelemaan taiteilijuudesta, taiteen näkyvyydestä sekä taiteen kansainvälistymisestä. Tilaisuus on avoin keskustelulle, tervetuloa!
"Visuaalisen taiteen managerin työssäni edistän Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun visuaalisen alan taiteilijoiden näkyvyyttä pääpainopisteenä kansainvälistyminen. Kansainvälistämisen lisäksi pyrin löytämään uusia foorumeja, missä visuaalista taidetta voisi olla esillä lisäten näin taitelijoiden näkyvyysmahdollisuuksia. Keskustelen mielelläni uusista kumppanuuksista ja yhteistyömahdollisuuksista."
Facebookissa: http://www.facebook.com/events/362705987076619/?context=create
I vuosinäyttelyn nosto Kalevassa
Kalevan Menot-palstalla 23.1.2012 on nostettu Taidesivut.netin I vuosinäyttely esiin kuvan kera.
Kutsu Taidesivut.netin I vuosinäyttelyn avajaisiin 18.1.2012
Tervetuloa Taidesivut.netin I vuosinäyttelyn avajaisiin 18.1.2012 klo 18:00-20:00 Kulttuuribingon galleriaan, Mäkelininkatu 29, Oulu. Yhteisnäyttelysssä on esillä Taidesivut.netin eri taiteilijoiden teoksia 19.1. - 9.2.2012. Näyttelyn juryttää ja pystyttää kuvataiteilija / kulttuurituottaja Raija Kristo.
Yhteisnäyttelyssä on esillä Päivi Alatalon, Mari Hokkasen, Hanna Holopaisen, Riikka Kontion, Minna Mukarin, Jaakko Myyrin, Sari Mäkisen, Kaisa Nopasen, Jarno Pernun, Raija Peuran, Janika Regelin, Tarja Sohmerin ja Tessa Suhosen teoksia.
Facebook-kutsu: http://www.facebook.com/events/172432006191167/
Kutsua saa levittää.
Taidesivut.netin I yhteisnäyttely toteutuu
Taidesivut.netin I yhteisnäyttelyn toteutuminen kevättalvella 2012 Oulussa on varmistunut. Kiitokset ilmoittautuneille.
Haku Taidesivut.netin I yhteisnäyttelyyn
Taidesivut.net järjestää jäsenilleen ensimmäisen yhteisnäyttelyn Oulun keskustassa sijaitsevan Kulttuuribingon tiloissa (Mäkelininkatu 29) 18.1.-10.2.2012. Näyttelyyn voivat hakea kaikki Taidesivut.netin jäsenet itse valitsemillaan teoksilla. Teosten aihemaailma ja tekniikka ovat vapaita. Näyttely järjestetään vain, jos mukaan saadaan vähintään 8 osallistujaa.
Näyttelyn juryttää ja pystyttää kuvataiteilija / kulttuurituottaja Raija Kristo.
I yhteisnäyttelyn järjestäminen on kokeilu, jolla selvitetään, onko Taidesivut.netin asiakkailla tarvetta ja kiinnostusta yhteisnäyttelytoimintaan. Tästä syystä toivomme osallistujilta ennakkoilmoittautumiset 18.12.2011 mennessä. Jos ilmoittautuneita saadaan vähintään kahdeksan, näyttely järjestetään. Tätä vähemmällä osallistujamäärällä yhteisnäyttelyn järjestäminen ei kustannussyistä johtuen ole mahdollista.
Ohjeet ilmoittautumiseen on lähetetty Taidesivut.netin asiakkaille sähköpostitse.
Uusi kritiikkiominaisuus julkaistu!
Taidesivut.net tarjoaa kritiikkipalvelua Taidesivut.netin taiteen tekijöille. Tällä hetkellä kirjoittajana toimii Jonna Hyry, oululainen kuvataiteilija ja kriitikko, joka suorittaa Helsingin yliopistossa ylempää korkeakoulututkintoa pääaineenaan taidehistoria. Hänen tekstejään on julkaistu aiemmin Oulun ylioppilaslehdessä, Taidemaalaus-lehdessä sekä Taide-lehdessä.
Haluatko, että sinun teoksesi tai näyttelysi nostetaan taidesivujen kritiikkiosioon?
Kritiikkejä tarjotaan Taidesivut.netin toimesta taiteen ja kulttuurialan lehdistölle sekä medioille julkaistavaksi, jonka avulla taiteilijana saat lisänäkyvyyttä.
Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä taija.jyrkas@taidesivut.net tai soita numeroon 040-7581774.
Taidesivut.net Mahdollisuuksien torilla 14.5 klo 11-16.00 Kulttuurisiilossa Meri-Toppilassa
Taidesivut.netin löydät järjestötorilta Kulttuuriosuuskunta PUHURin kojusta!
Kulttuurisiilo avaa ovensa ensimmäistä kertaa yleisölle maailmanparannustalkoissa lauantaina 14.5.2011. Tule koko perheen ilmaiseen tapahtumaan tutustumaan oululaisiin järjestöihin ja vapaaehtoistyöhön. Vuonna 2011 Mahdollisuuksien torien teemana on vapaaehtoistoiminta. Oulussakin juhlistetaan ja nostetaan esiin vapaaehtoistoiminnan tärkeyttä sekä tuodaan esiin erilaisia tapoja vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Mahdollisuuksien torin ohjelmassa on tietoa järjestötoiminnasta, musiikkia, tanssia sekä hyvää meinikiä! Lapsille ja aikuisille löytyy yhteistä tekemistä ja yllättäviä näkökulmia maailmaan. Torilta löytyy esimerkiksi lasten ja nuorten vaihtokirjatori, valokuvanäyttely Samoan tsunamin jälleenrakennuksesta ja yhteisöllinen maalaustyöpaja. Mahdollisuuksien torin koko ohjelma löytyy www.mahdollisuuksientori.fi/oulu -sivulta.
Tervetuloa nauttimaan monikulttuurisesta meiningistä! Ota yhteyttä: oulu@mahdollisuuksientori.fi
Lehtiuutisointia
Sanomalehti Kaleva 29.3. uutisoi Taidesivut.netin taiteilijoiden Janika Regelinin ja M. Hoppasen yhteisnäyttelystä: http://www.kaleva.fi/uutiset/tule-katso-meita/894135
Oulu-lehti 15.3. uutisoi Taidesivut.netin avajaisista: http://www.oululehti.fi/etusivu/taiteen_tekij%C3%A4pankki_avataan_oulussa_5165314.html
Kiitos osallistumisesta ART & BUSINESS -tapahtumaan 23.3.2011
Suuri kiitos osallistumisestanne ja kiinnostuksestanne LULU — Luova Verkosto Oulun järjestämää ART&BUSINESS-tapahtumaa kohtaan.
Ilta oli erittäin onnistunut, ja haluamme tuoda vielä mieliinne hienon illan esitykset ja tunnelmat.
Linkin kautta voitte tutustua illan ohjelmaan, katsoa Petteri Löppösen upeat kuvat tapahtumasta sekä tutustua lähemmin oululaiseen kuvataiteilijaan Hanna Holopaiseen.
Inspiroivaa ja aurinkoista kevättä toivottaen!
LULU — Luova Verkosto Oulu
Art & Business (PDF)Hanna Holopainen - taidetta elämän puolesta (PDF)
Kuvaesitys tapahtumasta
Taidesivut.netin avajaisjuhla kokosi taiteenystävät yhteen
Kiitämme kaikkia Taidesivut.netin avajaisjuhlaan Oulussa 19.3.2011 osallistuneita! Esiintyjät ja yleisö tekivät juhlasta onnistuneen ja jatkoklubi kruunasi illan.
Juhlassa oli taiteenystäville monenlaista ohjelmaa: ART360-hankkeen manageri Taija Leinonen puhui taiteen markkinoinnista taiteen omilla ehdoilla, Taidesivut.netin taiteilijat Hanna Holopainen ja Risto Koivikko esittelivät luomisprosessiaan, ja Luovan Oulun verkosto LULU sekä kulttuuriosuuskunta Puhuri esittelivät toimintaansa.
Uusia ominaisuuksia taiteilijaprofiileissa ja Facebook-sivu perustettu
Taidesivut.netin taiteilijaprofiileissa on uusia ominaisuuksia. Nyt voit taiteilijana lisätä profiiliisi CV:n ja biografian, joiden avulla kerrot asiakkaillesi enemmän sinusta ja taiteestasi.
Toinen uudistus on Taidesivut.netin Facebook-sivu, johon kannattaa liittyä vanhan Facebook-ryhmämme sijasta. Uudistuksen syy on se, että Facebook-sivun kautta voidaan tulevaisuudessa tiedottaa taiteilijoiden näyttelyistä ja muista tapahtumista suoraan sivun seuraajien (tykkääjien) Facebook-uutisvirtaan.
Siispä kaikkien taiteenystävien kannattaa klikata itsensä Taidesivut.netin Facebook-sivun tykkääjiksi! Tykkäysnappi löytyy suoraan Taidesivut.netin reunavalikosta.
Taidesivut.netin avajaisjuhla Oulussa 19.3.2011
Taidesivut.netin virallinen avajaisjuhla järjestetään Oulussa, Valve-kahvila Mintussa (Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7) lauantaina 19.3.2011 kello 16-18.
Juhlaan ovat tervetulleita kaikki taiteenystävät ja taiteilijat. Voit olla Taidesivujen asiakas tai muuten vain taiteesta kiinnostunut. Juhlassa myös puhuu Oulun kaupungin kulttuurimanageri Taija Leinonen taiteesta ja markkinoinnista sekä Luova Oulu (LULU) esittelee toimintaansa. Tervetuloa!