Eira Eklund-MikolaHelsinki

Ei kuvaa

Osaaminen

taidemaalari

Oma kuvaus

Taide sekä uteliaisuus ihmisen mieleen ovat olleet aina mielenkiinnon kohteenani. Päätyöni paripsykoterapeuttina on ihmissuhteiden äärellä olemista, erityisesti rakkaudellisen yhteyden vahvistamista. Maalaukseni lähtivät halusta rauhoittua ja vapautua sekä ilosta, innostuneisuudesta ja uteliaisuudesta. Abstraktin työn tekeminen on lempeää, värien ja pintojen leikkiä. Työt etenevät intuitiolla vapaasti. Ei ole mahdollista tehdä virheitä, sillä akryyli antaa korjata, maalata päälle. Ihan niin kuin ihminen tehdessään virheitä. Huomatessaan erehdyksen, hän voi joko jatkaa matkaa korjaamatta asiaa, tai hän voi ottaa asian puheeksi, korjata särön ja sävyttää koko maailman erilaiseksi. Kerroksellisuus saa näkyä. Virheiden näkyväksi tekeminen on osa inhimillisyyttä, täydellistä ei ole olemassa.

Maalaaminen on eheyttävää. Arvioiva ja arvosteleva puoli itsessä on hiljainen, seurailee vain vieressä, kun rohkea, intuitiivinen ja itselleen lempeä psyyken puoli ilmentää itseään. Maalaamisen tauoissa on mahdollista siirtyä askelia taaksepäin, mittailla, arvioida ja jäsentää. Intuitiivinen puoli on valmis dialogiin, ottamaan jäsennystä vastaan ja jatkamaan sitten vapaata ilmaisuaan.

Vaikka maalaaminen lähti vain omasta rauhoittumisen ja harmonisen ympäristön luomisesta, on ollut mykistävää, että tauluni ovat voineet tarjota sitä myös muille. Toiselle se voi merkitä hiljentymistä, ja vain nauttimista hiljaisuudesta, muotojen ja sävyjen harmoniasta ja rytmistä. Toiselle se voi olla pysähtymistä oman luovuuden äärelle ja antaa oman mielikuvituksen luoda hahmoja ja merkityksiä.

Tauluihin voi tutustua myös Instassa (@eklundmikola)

Minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse (eira.eklund@gmail.com).
Taulut ovat fyysisesti nähtävissä vastaanotollani Helsingin Kruununhaassa.
Ota yhteyttä ja voimme sopia tapaamisen.

Näyttelyt:
"Lempeä katse", Galleria Saima, syyskuu 2021
"Tunteiden voimaa" -yhteisnäyttely, Tamperetalo marraskuu 2022
"Tanssii taivaan tulien kanssa" -yhteisnäyttely, Galleria Fogga, 2023
"Sydämeni satama", Hangon Casino 2023 (1.5.-31.8)

Tunnisteet: abstakti taide, taidemyynti, taulu, akryylimaalaus, sisustustaide, aito maalaus