Anna-Maria MartikainenKangasala

Ei kuvaa

Osaaminen

taidemaalari
piirtäjä, kuvittaja

Oma kuvaus

Hei,

Tervetuloa sivuilleni!

Teokseni ovat puukehyksessä Canvas-pohjalla. Taulut on signeerattu teoksen etupuolelle tai taakse. Käytän ainoastaan laadukkaita ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja akryylivärejä, joissa on erinomainen valonkesto. Sekatekniikkatöissä käytän lisäksi esimerkiksi laadukkaita öljypastellivärejä tai vaikka paperia akryylivärin alla. Työt ovat ripustusvalmiita. Taulujen reunat on maalattu taulua mukaillen, niissä ei ole kehyksiä.

"Anna-Maria Martikainen (HM) on pitänyt useita näyttelyitä sekä yksin että yhdessä muiden
taiteilijoiden kanssa. Hänen taidettaan on myyty sekä yksityisiin että julkisiin tiloihin niin Suomessa
kuin ulkomaillakin.
Martikaisen abstraktiset teokset sopivat tuomaan hyvää mieltä ja arvokkuutta kotien lisäksi esimerkiksi
yrityksiin, sairaaloihin, asumisyksiköihin tai asuntomessukohteisiin. Ne voivat olla osa uusien
kaupunginosien julkisia rakennuksia, ja keino kohentaa niin arvotalojen, modernien yksityiskotien ja
vaikkapa kauniisti ikääntyneiden pitsihuviloiden tai hirsipirttien ilmettä.
Teosten abstraktisuus myös avaa jokaiselle katsojalle aivan erilaisia asioita. Niistä löytyy ajan myötä aina
uusia yksityiskohtia ja näkökulmia, joilla mielikuvitus voi leikitellä.
Taiteilijana Anna-Marian valikoimassa ovat niin rehevän koloristiset, värikkäinä leikittelevät teokset kuin
myös musta-valko-harmaan eri sävyihin tiivistyneet, modernin minimalistiset tunnelmat.
Kangasalla 4.8.2022
Auli Tikkala
galleristi Galleria Villa Armas
Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry:n puheenjohtaja
World Art Games, Suomen presidentti"

Tunnisteet: akryyli, acryl, abstrakti, abstract, art, taide, handmade painting, käsintehty maalaus, luonto, nature, uni, dream, unelma, satu, fairytale, sisustus, decoration, nykytaide, modern art, contemporary, harmoninen, harmony, mindfullness, iloinen, happy, eloisa, pastellisävyinen, pastell, luonnonvärinen, natural colour, haaveet, dreams, unelmat, toiveet, hope, rakkaus, love, ystävyys, friendship, klassinen, classical, herkkä, sensitive, scandinavian design, kauneus, beauty, taidetta kotiin, art for home, bright, valo, positive, positiivinen, decor