Marke LaaksonenKaarina
Osaaminen
taidemaalari
Näyttelyt ja esiintymiset
Oma kuvaus
Työskentelen monenlaisilla tekniikoilla ja materiaaleilla, joista pääasiallisin tekniikkani on maalaaminen öljyväreillä kankaalle ja akryylilevylle.
Akryylilevylle maalaaminen on vaikeampaa kuin kankaalle, koska siinä maalataan levyn takapinnalle, jolloin maalausjärjestys on käänteinen; työ aloitetaan viimeistelykerroksesta ja siitä edetään pohjakerrokseen. Tässä tekniikassa minua kiehtoo erityisesti se, että saan värit loistamaan voimakkaina.
Teen esittävää taidetta ja siinä on naivistisen tyylisuunnan piirteitä. Maalauksieni lähtökohtana on luonto. Olen innokas luontovalokuvaaja ja varsinkin matkustaessani kuljen kamera kaulallani ottaen paljon valokuvia. Tämä materiaali toimiikin usein alkusysäyksenä teoksilleni.
Eksoottiset asiat, kuten tropiikin värit, viidakot, autiomaat, arktiset alueet, eläimet ja erilaiset kasvien muodot innostavat ja inspiroivat minua. Luonnon monimuotoinen ihmeellisyys, kauneus ja mystisyyskin on minulle tärkeä aihealue.
Matkustamisen kautta koetut elämykset tulevat esiin maalauksissani, joissa ne yleensä muuttuvat sadunomaisen fantasian muotoon. Innostuksen ja ihmettelyn tunteet ovat tuottaneet esim. hyvänmielen maalauksia, joita haluan taiteilijana maalata.
Asun ja työskentelen Piikkiössä.
Marke Maria Laaksonen, Piikkiö.
e-mail: marke.art@kotiposti.net
p. +358 400 576 572
www.markelaaksonen.net
www.facebook.com/markelart @markelart
www.instagram.com/_marke_art @_marke_art
www.taidesivut.net/markelaaksonen/taidemyynti
TAIDEOPINNOT
2020-23 Taidekoulu Alfa-Art
YKSITYISNÄYTTELYT
2023 Tuorlan Majatalo, Kaarina, "Kukkien kuningatar"
2022 Itäisenkadun Kehystämön Ikkunagalleria, Turku, ”Viidakosta puutarhaan”
2022 Almintalo, Loviisan taidekeskus, ”Lähellä ja Kaukaa”
RYHMÄ- JA YHTEISNÄYTTELYT
2023 Galleria Fogga, ryhmänäyttely "Iloon koodatut"
2023 Kaarina-talo, ryhmänäyttely "Maalauksia luonnon inspiroimana"
2023 Nousiaisten kirjasto, ryhmänäyttely "Värikäs maailma"
2023 Kaapelitehdas Puristamo, ryhmänäyttely "Sadoista ovista"
2022 Kaapelitehdas Puristamo, yhteisnäyttely "Uudet Maan Kuvat", UKJ, kuraattori Tero Annanolli
2022 Skanssi, Turku, yhteisnäyttely ”Värejä Sumassa”
2022 Yläneen kirjasto, ryhmänäyttely ”Ilonpisaroita”
2022 Kaapelitehdas Valssaamo, yhteisnäyttely ”54. Vuosinäyttely”, Suomen Taiteilijat ry, kuraattori kuvataiteilija Tero Annanolli
2022 Kuusankoskitalon Galleria, yhteisnäyttely ”Valon taikaa”, Suomen Taiteilijat ry
2021 Skanssi, Turku, yhteisnäyttely ”Turun Sunnuntaimaalareiden syysnäyttely”
2021 Kulttuurikeskus Cruselli, Uusikaupunki, ryhmänäyttely ” Elämän värejä”, kuraattori Tiina Vainio
2021 Klementinan Galleria, Helsinki, ryhmänäyttely ”Kaukaa”,
kuraattori Maarit Björkman-Väliahdet
2020 Brinkkalan galleria, Turku, yhteisnäyttely ”Carpe Diem”, kuraattori Panu Thusberg
2020 Paimion kaupungintalon näyttelyparvi, Paimio, ryhmänäyttely ”Flexible Plexibles goes International Part 2”, kuraattori Elina Ruohonen
2020 Kaarina-talo, Kaarina, ryhmänäyttely ”Flexible Plexibles goes International”, kuraattori Elina Ruohonen
2019 Bio City Mauno, Turku, yhteisnäyttely ”Turun Sunnuntaimaalareiden kevätnäyttely”
2019 Bio City Mauno, Turku, yhteisnäyttely ”Turun Sunnuntaimaalareiden syysnäyttely”
2018 Varsinais-Suomen liitto, Aulagalleria, Turku, ryhmänäyttely ”Marilyn ja 009”, kuraattori Elina Ruohonen
2018 Brinkkalan galleria, Turku, yhteisnäyttely ”Turun Sunnuntaimaalareiden 40 vuotisjuhlanäyttely”, kuraattori Elina Ruohonen
MUUT NÄYTTELYT
Lukuisia yhteisnäyttelyjä yli 30 vuoden ajan eri taideyhdistysten jäsenenä.
LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
Piikkiön Kuvataideyhdistys ry, puheenjohtajana 2005-2018.
Turun Sunnuntaimaalarit ry, hallituksen jäsen 2018-2021.
JÄSENYYDET
Suomen Taiteilijat ry
Helsingin Taideyhdistys ry