Liisa JouttimakiHelsinki
Osaaminen
taidemaalari
Oma kuvaus
Opinnot
Hgin yliopiston piirustuslaitos
Hgin yliopisto, taidehistorian perusopintoja
Oriveden opisto, monimuoto syventävät kuvataideopinnot 2009-10
Lukuisia kansanopistojen kursseja vuosien varrella
Töissäni käytän akryylimaalauksen mahdollisuuksia eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Myös erilaiset akryylimassat ja kolmiulotteisuuteen pyrkivät tekniikat kiinnostavat. Maalauksiani voisi ehkä luokitella johonkin abstraktiin ekspressionismiin, jos tarpeelliseksi tuntee. Näitä taiteilijoita itse ihailen ja arvostan. Aiheet nousevat missä ja mistä tahansa; muistikuvista, tapahtumista, matkoista, ihmisistä, näyttelyistä. Näistä muodostuvia tunnelmia, tunteita ja vaikutteita haluan kuvata. Aloitan tyhjästä valkoisesta pohjasta eri menetelmillä, jolloin kuva lähtee usein viemään mennessään ja kertoo mitä tehdään.
Kuvanveiston aloitin muutama vuosi sitten. Kokeileva kuvanveisto kiinnostaa ja rakennan mielelläni erilaisia asetelmia käytetystä tavarasta, puusta ja kipsistä.
Näyttelyitä 2010-
2012 Poleeni, Pieksämäki, Omilla Jäljillä 2, ryhmänäyttely
2012 Sanomatalon Mediatori, Helsinki, Stadilainen luovuus, Hgin taideyhdistys
2013 Aulagalleria, Hki, ryhmänäyttely
2013 Hgin taideyhdistys, Sanomatalo, ryhmänäyttely
2013 VireKoti Lehtisaari, Muistikuvia, yhdessä Kati kemppaisen kanssa
2014 Aulagalleria, Helsinki, ryhmänäyttely
2015 Palvelukoti Wilhelmiina, yhdessä Kati Kemppaisen kanssa
2016 Kaapelin Valssaamo, Helsingin taideyhdistys, ryhmänäytely
2017 Hgin työväenopiston ryhmänäyttely, Kanneltalo
2018 Hgin työväenopiston ryhmänäyttely, Kanneltalo
2018 Hgin Taideyhdistyksen ryhmänäyttely, Galleria Albert, Helsinki
2018 Hgin Taideyhdistyksen ryhmänäyttely, Kaapeli, Puristamo
2019 Hgin Taideyhdistyksen ryhmänäyttely, Craft Corner, Helsinki
2019 Hgin Taideyhdistyksen ryhmänäyttely, Kaapeli, Puristamo
2019 On Tracs- jäljillä, ryhmänäyttely, Galleria Tärinä, Riiihimäki
2020 Galleria 4-6, ryhmänäyttely, Helsinki
2020 HTY, vuosinäyttely, Kaapelin Puristamo
2020 HTY, nettinäyttely
2020 Folkhälsantalo, Väggen
2021 Käytävägalleria, Kaapelitehdas
2021 Folkhälsan, Väggen
2022 HTY, vuosinäyttely
2022 Galleria 4-6, ryhmänäyttely, Helsinki
2022 Galleria Albert, HTY ryhmänäyttely
Pelkkää hyvää
MYYTY
Vaeltaja
310,00 €
katso tai osta
Pinkki uni I
320,00 €
katso tai osta
Saareke
420,00 €
katso tai osta
Loiskis
410,00 €
katso tai osta
Horisontissa
310,00 €
katso tai osta
On kaupunki tuolla
450,00 €
katso tai osta
Juuret huurteessa
320,00 €
katso tai osta