Jyrki OutinenSavitaipale

Ei kuvaa

Osaaminen

taidemaalari

Oma kuvaus

Hei! Olen päälle nelikymppinen kuvataiteen omistautunut harrastaja Etelä-Karjalasta. Olen maalannut vuodesta 1996 lähtien, ensin öljypastelleilla, nykyään enemmän öljyväreillä. Aiheeni ovat pääosin lähiympäristöstäni, kuten kotipaikkakunnaltani tai Suomesta yleensä, ja maalaan myös persoonallisia versioita esim. Suomen Taiteen Kultakauden teoksista.

Pyrin pitämään hintani kohtuullisina ja maalaustekniikkani oikeaoppisina. Pidän itseäni pidemmälle ehtineenä harrastajana, mutten aseta myyntiin sellaista teosta, josta en voi taiteellisesti vastata. Kiva, jos löydät jotain mieleistä, uutta tulee jatkuvasti!

Kaikkien teosteni hinnat sisältävät postituksen Postin tai (joskus vain) Matkahuollon kautta ja käsittelykulut kaikkialle Suomeen, paitsi Ahvenanmaalle. HUOM: En lähetä akryylimaalauksia pakkasella tai kovalla helteellä, sillä se on riski maalauksille. Muita maalauksiani rajoitus ei koske.

En käytä taiteeni tukena älyttömiä algoritmeja ja kunnioitan tekijänoikeuksia. Reilu peli on minulle itsestäänselvyys.

Tunnisteet: kotimaisuus, Suomen Taiteen Kultakausi, versioita, luontomaalauksia, kansallismaisemaa, maisemia, muotokuvia, eläinkuvia