Julius SelinHelsinki

Ei kuvaa

Osaaminen

taidemaalari

Oma kuvaus

Olen 27 vuotias taiteilija Helsingistä. Maalaan teoksia, jotka pyrkivät erilaisilla muodoilla sekä liikkeillä miellyttämään katsojan silmää. Tavoittelen maalauksissani niin sanotusti harmonista lopputulosta, mutta samaan aikaan pyrin myös rikkomaan tätä harmoniaa erilaisilla efekteillä, tekstuureilla, liikkeillä, ja värein.

Toivon maalauksieni herättävän katsojassa paljon erilaisia tunteita, ja sitä että hän jää tarkastelemaan teosta tarkemmin. Maalaukseni ovat usein isokokoisia ja niiden on tarkoitus herättää ihmisten katseet ja huomio. Maalaukseni sopivat kotiin , sekä julkiseen tilaan. Teosten on tarkoitus tulla esille, mutta samalla myös sitoa tilan elementit yhteen. Maalauksissani voi havaita nopeita, mutta myös hitaita liikkeitä. Inspiraatiota haen usein luonnosta , mutta myös urbaanista ympäristöstä. Jokaista maalausta työstäessäni käyn läpi tarkasti ja suunnitelmallisesti, mitä haluan teokselta. Maalaukseni ovat ilmentymä siitä, mitä itse pidän kauniina, rohkeana, erikoisena, miellyttävänä ja jopa masentavana. Mielestäni taiteen tulee herättää erilaisten tunteiden skaalan. Taide mikä ei herätä mitään tunnetta on pahin pelkoni.

Haluan maalaamisen prosessin välittyvän katsojalle teoksen kautta luoden tunnelmaa tilaan jossa teos on esillä. Pyrin käyttämään monipuolisesti erilaisia tekniikoita kun ilmaisen itseäni kankaalle. Käytän maalatessa suurimmilta osin akryylimaaleja. Maalaamisprosessissa käytän paljon erilaisia välineitä ja hyödynnän usein myös välineitä joilla, ei lähtökohtaisesti maalata, kuten erilaisia työkaluja, erityisesti luodessani liikettä ja muotoa. Pyrin myös teoksisissani miettimään tarkoin miten eri värit saa näyttämään vahvemmilta, ja kuinka ne sitovat muodot ja liikkeen yhteen.

Nautin siitä, mitä saan aikaan taiteilijana. Pidän itse teoksistani, mutta pyrin aina löytämään uutta kehittyäkseni. Tutkin tarkoin virheistäni ja pyrin löytämään aina uusia tapoja joilla en uusi virheitäni. Maalatessa kaikki unohtuu ja siirryn täysin irralleen ympäröivästä maailmasta. Saatan huomata työstäväni teosta aamusta aamuyöhön, niin että keskittymiseni on täysin maalauksessa. Minulle taiteen tekemisen prosessi on kaikki kaikessa ja nautin siitä suunnattomasti.

Maalaan töitä myös tilauksesta, Jos kiinnostuit maaluksista tai tyylistäni ota yhteyttä sähköpostini on selin.julius@gmail.com.

Instagram artby_selin

Tunnisteet: